Alhambra oli iso ja hieno, mutta kaiken sen hehkutuksen jälkeen (matkaoppaamme mukaan se on Espanjan ykkösnähtävyys) olimme kuitenkin vähän pettyneitä. Sama tapahtuu, jos jotakin elokuvaa kehutaan paljon: syntyy vastareaktio, ja elokuvan on oltava ihan mieletön, että sitä pitää itsekin hyvänä. Ihmisiä oli liikaa, eikä Alhambra kuitenkaan ollut tavallisen tallustelijan silmään ihan hirveän erilainen kuin Sevillan Alcázar. Puutarhoissa oli kuitenkin kaunista ja oli hauskaa ajatella, että mummoni ja pappani ovat joskus kävelleet samoja polkuja.
Seuraavana aamuna jätimme Granadan taaksemme ja lähdimme viimeiseen yöpymispaikkaan Maroon, pikkuiseen kylään lähellä Nerjaa. Tarkoitus oli nähdä meri, ja sen näimme. Meillä oli parveke, josta aukesi täydellinen merinäköala.
Päivän vietimme rannalla, jossa hiekka oli polttavan kuumaa ja vesi niin lämmintä, että rantaviivassa pystyi istumaan tuntitolkulla.
Illalla istuimme pitkään iltapalalla parvekkeella ja yöllä lähdimme vielä puistoon viinipullon kanssa. Yö oli juuri sopivan lämmin, hihattomissa ei ollut kylmä eikä kuuma.
Viimeisenä aamuna kävimme Nerjan tippukiviluolissa, jotka olisivat olleet varmasti todella vaikuttavat, ellemme olisi viime kesänä nähneet Postojnan tippukiviluolia, jotka ovat paljon suuremmat, monipuolisemmat ja vaikuttavammat.
Luolista ajoimme itse Nerjaan, johon haaveilin muutama vuosi sitten matkustavani. Muistan lukeneeni silloin, että kaupunki on ihana, koska siinä on vielä aitoa espanjalaisuutta jäljellä. Haaveet muuttuvat nopeasti. Kaiken näkemämme jälkeen Nerja oli vain kaamea brittituristien rysä, jossa ei ollut mitään muuta aitoa espanjalaisuutta kuin tapasbaari Taller de las Tapas. Se oli ihana ja ruoka oli hyvää. Turistejakaan ei meidän lisäksemme ollut, koska tapalista oli vain espanjaksi.
Mitä enemmän näkee, sitä enemmän näkemältään vaatii. Lapsena suurin unelmani oli päästä palmupaikkaan. Se toive säilyi pitkään, sillä emme matkustelleet. Kun ensimmäisen kerran näin palmuja 14-vuotiaana, olin onnellinen. Ihminen haluaa aina lisää. Yritän taistella sitä vastaan ja nauttia jokaisesta tielleni osuvasta palmusta, mutta jotenkin ne eivät enää tuota ihan samanlaista mielihyvää.
Nukuimme päiväunia Nerjassa puistossa penkillä ja lähdimme sitten etsimään "yöpymispaikkaa". Koneemme Suomeen lähti Málagasta 6.00, joten päätimme viettää viimeisen yön autossa jossakin rauhallisessa paikassa. Olisi tuntunut hölmöltä maksaa hotellista, jossa nukkuu neljä tuntia. Rauhallisen paikan löytyminen rannasta osoittautui ongelmalliseksi, joten ajoimme lähelle Almogíaa vuoristotien varteen. Siitä oli lentokentälle n. 20 kilometriä. Teimme takakontista olohuoneen ja nautiskelimme illasta.
Nukkuminen olikin vähän hankalampaa. Lauri heitti ilmoille ajatuksen mahdollisista rosvoista, jolloin olo ei ollut enää niin turvallinen. Autoja meni ohi harvakseltaan, mutta aina, kun näkyi valoja, painauduimme piiloon. "Auto!" Kyse oli paljon suhtautumisesta. Kun painoin pääni alas ja katselin kirkasta tähtitaivasta tähdenlentoineen, en kuullut muuta kuin heinäsirkkojen sirityksen. Minä nukuin vähän, Lauri vielä vähemmän.
Lento Suomeen oli rankka, koska väsytti niin paljon ja nukkuminen oli hankalaa. Laskeutuessa oli ihana nähdä, että kaikki oli vihreää. Espanjan kuivuuden jälkeen se tuntui raikkaalta ja elävältä.
Reissu kaiken kaikkiaan oli ihan älyttömän hieno. Kilometrejä mittariin tuli melkein 7000. (Anteeksi, maailma.)
Kesä Espanjassa on kuuma, mutta siihen tottuu. Granadassa 41 astetta ei tuntunut enää kummoiselta, vaikka Sevillassa meinasimme läkähtyä 37:ään. Pohjois-Espanja on viileämpi. Siellä ilmasto oli aika samanlainen kuin kesällä Suomessa. Sadetta saimme kai yhtenä päivänä, mutta sekin oli pientä ja säälittävää, samanlaista kuin tulee suihkepullon sumuttimesta. Jos kiipeää vuorille, täytyy olla lämmintä mukana. Siellä on todella kylmä.
Mukana matkassa meillä oli Tomtomin navigaattori, Michelinin Spain & Portugal 2011 Tourist and Motoring Atlas, Lonely Planetin Spain, 1000 places to see before you die ja Näe ja koe Portugali 2004.
Barcelonassa olisi ollut paljon enemman nahtavaa kuin mihin me ehdimme. Kavimme ainoana kokonaisena paivanamme katsomassa Güellin puistoa, Sagrada Familiaa ja muita Gaudin suunnitelemia rakennuksia. Ne olivat kylla ihan mielettomia. Varsinkin La Sagrada Familia oli sisalta niin harras, etta pyhyys tuntui. 
Tilaa ei ollut mitenkaan enemman kuin Korkeasaaressa, mutta lajeja oli enemman. Naimme virtahepoja, sarvikuonoja, kirahveja, norsuja ja jopa gorilloja ja simpansseja. Se tuntui todella radikaalilta. Gorillojen jalat ja kadet ovat niin samannakoiset kuin ihmisilla, etta niiden katseleminen tuntui samalta kuin eri rotuisia ihmisia olisi sullottu hakkiin muiden katseltaviksi.
Ávila oli muurein ymparoity pieni kaupunki, joka ei juuri eronnut Portugalin Óbidoksesta. Tallaisessa matkalla ongelmana on se, etta nakee niin hienoja, mutta samanlaisia paikkoja. Onneksi jaatelo Ávilassa oli kuitenkin vertaansa vailla.
