iHola!

Hellurei, ja terveisia Sevillasta!

Tuntuu silta, etta oltais oltu tien paalla jo vaikka kuinka kauan, vaikka oita on takana vasta nelja.

Lento Málagaan oli myohassa ja jonotettiin pitkaan autoa. GPS ei tunnistanut hotellia, eika varausvahvistuksessa ollutta osoitetta, joten pyorittiin pitkaan Rondan kapeilla kujilla ja teollisuusalueella olettaen, etta kylla se hotelli varmaan loytyy niinkin. Eihan se loytynyt. Onneksi luotimme vanhaan hyvaan GPS:aan, puhelimeen. Soittamisen jalkeen hotelli loytyi saman tien. Arunda I oli tosi kiva pieni hotelli, jossa meita palveltiin ystavallisesti. Ainut pieni miinus oli, etta Lauria luultiin isakseni. Olin hamillani ja vastaanottovirkailijatar pelasti tilanteen sanomalla, etta Lauri on kuitenkin "muy guapo", hyvin komea.

Tullessamme ihmettelimme, mika kaupungissa on niin nakemisen arvoista, etta kaikki kehuivat sita meille. Illalla syy selvisi. Valtava rotko uuden ja vanhan Rondan valilla paljastui vasta myohaisella kavelyretkella. Kuilu oli niin syva, ettei pohjaa nakynyt illalla. Syvat oli montut myos meidan naamassa.

Seuraavana aamuna lahdimme kiertelemaan kaupungille. Parasta oli retki rotkon pohjalle, jonne paasi kiemurtelevia polkuja pitkin. Kapeimmissa kohdissa oli 20:n sentin levyinen betonipolku, jonka molemmilla puolilla oli pudotus.

Illalla tormasimme Neitsyt Marian fiestaan, kun miehet kansallispuvuissa odottelivat hevosten selissa. Seurasimme heita ja loysimme ihmisjoukon. Harat vetivat juhlavaunua, orkesteri soitti, osa naisista tanssi flamencoa kansallispuvuissa, osa laitettiin kantamaan valtavaa Maria-alttaripatsasta. Sita kantamaan tarvittiin 40 naista ja silti kulkue lapi kaupungin kesti varmaankin kolme tuntia. Maria piti laskea alas sadan metrin valein ja naiset sen alla hikoilivat.

Aamulla, kun olimme lahdossa Rondasta, ilotulitukset paukkuivat jalleen ja oletimme, etta Marian kantaminen takaisin lahtokirkkoon alkoi. On siinakin fiesta. Me kaansimme omamme (Ford Fiestan) kohti Gibraltaria.


Ostimme liput vuoren huipulle jo Espanjan rajalta ja lahdimme jalan toiselle puolelle uuteen maahan. Gibraltarilaisten englantilaisuus oli lahinna huvittavaa: kaikkialla myytiin Fish and chipseja, Pubit olivat taynna englantilaista olutta, punaisia puhelinkoppeja ja double-deckereita oli jokaisessa kadunkulmassa ja jopa valuutta oli punta. Paikka on kuitenkin vain parin neliokilometrin kokoinen. Menu del Dian (loytyi sentaan myos Gibraltarilta) jalkeen lahdimme etsimaan koysirataa, joka veisi meidat allistyttavan korkean vuoren huipulle. Paikalliset kutsuvat vuorta osuvasti nimella "the Rock". Koysiradan juurella meita odotti ikava yllatys: rata oli poissa kaytosta, koska tuuli liikaa. "Ystavallinen" taksikuski tarjosi kyytia huipulle tieta pitkin vaivaiseen 50 € hintaan, mutta paatimme sen sijaan nousta ylos omin voimin. Kavellessamme tien vierustaa ehti samainen taksikuski ajaa ohitsemme kolme kertaa. Huhhuh. Toiset eivat vain osaa arvostaa fyysista tyota. Onneksi matkalla huipulle meita tsemppasivat Makakit, Gibraltarin villiapinat, joita rinne oli taynna. Huipulla oli voittajafiilis. Tuuli tyonsi pilvia syliimme, kun katselimme huipulta Afrikkaan pain.
Alastulo oli helpompaa. Loysimme portaat, jotka veivat melkein alas asti kaupunkiin.

Lahdimme Gibraltarilta kohti Tarifaa, Espanjan etelaisinta karkea.

Tarifassa vietimme loistavan tapas-illan paikallisessa pubissa. Kaupunki oli hiljainen ja odotti vain Tangierista tulevia matkustajia. Auringonlasku varjasi taivaan punaiseksi. Meri oli lasna.





Aamulla lahdimme kohti Vejeria, jossa soimme aamupalan, ja sielta suuntasimme Cádiziin. Etsimme parkkipaikkaa ja jouduimme noyrtymaan autopaljouden edessa. Veimme automme isolle parkkialueelle vanhan kaupungin ulkopuolelle. Parasta Cádizissa oli kahlata lampimassa Atlantin rantavedessa. Muuten kaupungissa naimmekin lahinna turisteja.

Cádizista ajoimme Sevillaan. Listahitit radiossa ovat samoja kuin Suomessa ja niita kuunnellen matka taittui vikkelasti. Illan tullen meinasi tulla kiire loytaa ruokapaikka. Etsimme parkkipaikkaa pitkaan ja meni myohaan ennen kuin jalkauduimme Sevillan kuumille, mutta viehkeille kujille. Lopulta saimme ruokaa ja menimme tyytyvaisina nukkumaan. Tassa kaikki talla eraa. Jatkoa seuraa. Pus pus.